Vivi's Diary eli Vivin päiväkirja

Minä olen Vivi ja tässä päiväkirjassa kerron tuokiokuvia elämästäni ja sen ensimmäisistä kuukausista. Minulla on henkilökohtainen toimittaja, joka kirjaa mielipiteeni; joissakin paikoissa häntä myös "isäksi" kutsutaan. Lisäksi olen palkannut käyttööni 24x7 catering-palvelun, jonka vastuuhenkilölle reklamoin säännöllisesti tarjoilun tasosta ja riittävyydestä. Tunnet hänet kenties muissa yhteyksissä "äitinä"....

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Ajatuksen juoksua


Oltiin tänään iltalenkillä isän kanssa ja ajattelin avata hieman keskustelua, kun kaukaa kuului koiran haukuntaa. Sanoin näin vivitalk-kielellä: "Haukkuu-Koi-Missä-Ei ole-Piilo" eli vapaasti suomennettuna "Koira haukkuu, missä se on, ei näy - se on varmaan piilossa."


Isältä meni konseptit sekaisin eikä se saanut sanaa suustaan, haukkoi vain henkeään. Olisi nyt jotain sanonut, tylsää itsekseen jutella - sentään yhdessä oltiin menossa!


(PS. Mutta minä luenkin Parnassoa - isä taas korkeintaan IS-Veikkaajaa..!)




Neiti 1v 7kk


Aika kiitää kuin helibor-korko - niinpä minäkin kasvan aina vaan. Olen myös oppinut puhumaan ja isi on opettanut tärkeimmät sanat kuten "tissi" ja "pieru". Neuvolan täti on kuulemma iloinen jos ne sanat muistan sanoa...Olen myös hieman uudistanut suomen kieltä ajan henkeen sopivaksi: mm. sana "jogurtti" on paljon trendikkäämpi muodossa "google-google"!


Oman nimeni olen tuunannut muotoon "Mimi". Onhan sentään paljon enemmän kuuluisia Mimi-nimisiä kuin Vivi-nimisiä...